Individuella Behov.

Situationen där en mentalvårdsrehabiliterare måste leva med lika lite disponibel inkomst som en äldre person med demens är ofta direkt relaterad till strukturerna och praxisen inom social- och hälsovården och försörjningsstödssystemen. Orsakerna till detta kan bland annat vara:

1. Enhetliga stödbelopp: I många fall bestäms försörjningsstöd eller disponibel inkomst enhetligt för dem som bor på ett servicehem, oavsett om det är en äldre person eller en person som genomgår psykisk rehabilitering. Detta bygger ofta på tanken att grundläggande behov, såsom mat och bostad, täcks av ett förbättrat serviceboende och att rörelsekapitalet endast ska räcka till personliga utgifter. Därför beaktas inte alltid rehabiliteringspersonalens individuella behov tillräckligt.

2. Att ignorera olika behov: Rehabiliteringspersonal för psykisk hälsa kan ha andra behov än äldre, såsom kostnader för socialt deltagande, rehabiliterande hobbies eller fritidsaktiviteter. Dagens system känner inte alltid igen dessa individuella skillnader utan stödet beräknas ofta utifrån generella kriterier, där till exempel ålder, sjukdomar och funktionsförmåga kan ha större genomslagskraft än personliga önskemål eller behov.

3. Brist på resurser och stöd: Social- och hälsovårdens resurser är ofta begränsade och som en följd av detta kan driftmedel vara knappa, särskilt för dem som behöver mer än basservice. Även om en mentalvårdsrehabiliterare som bor på ett servicecenter skulle gynnas av bredare stödåtgärder, tillåter inte alltid budgetar och stödsystem en individuell ökning av resurserna.

4. Samhällets attityder och regler: När det gäller personer som genomgår psykisk rehabilitering kan sociala attityder också påverka det faktum att deras behov och rättigheter inte alltid ses lika viktiga som andra gruppers. I det här fallet kan deras behov lämnas sekundära, särskilt i ekonomiska beslut och förordningar.

För att förbättra ställningen för psykisk rehabiliterare skulle det vara nödvändigt att utveckla serviceboende och ekonomiska stödsystem på ett sådant sätt att bidraget kunde avtalas individuellt.

The situation where a mental health rehabilitator has to live with as little disposable income as an elderly person with dementia is often directly related to the structures and practices of the social and health care and livelihood support systems. The reasons for this may include:

1. Uniform support amounts: In many cases, subsistence support or disposable income is determined uniformly for those living in a service home, regardless of whether it is an elderly person or a person undergoing mental rehabilitation. This is often based on the idea that basic needs, such as food and housing, are covered by an improved serviced residence and that the working capital should only be sufficient for personal expenses. Therefore, the individual needs of the rehabilitation staff are not always taken into account sufficiently.

2. Ignoring different needs: Mental health rehabilitation professionals may have different needs than the elderly, such as costs for social participation, rehabilitative hobbies or leisure activities. Today's system does not always recognize these individual differences, but the support is often calculated based on general criteria, where, for example, age, illnesses and functional ability can have a greater impact than personal wishes or needs.

3. Lack of resources and support: Social and health care resources are often limited and as a result operating funds can be scarce, especially for those who need more than basic services. Although a mental health rehabilitator living in a service center would benefit from broader support measures, budgets and support systems do not always allow for an individual increase in resources.

4. Societal attitudes and rules: In the case of people undergoing mental rehabilitation, social attitudes can also influence the fact that their needs and rights are not always seen as important as those of other groups. In this case, their needs may be left secondary, especially in financial decisions and regulations.

To improve the position of mental rehabilitators, it would be necessary to develop service housing and financial support systems in such a way that the allowance could be agreed individually.

Tilanne, jossa mielenterveyskuntoutuja joutuu elämään yhtä pienellä käyttörahalla kuin muistisairas vanhus, liittyy usein suoraan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä toimeentulotuen järjestelmien rakenteisiin ja käytäntöihin. Syitä tähän voivat olla muun muassa:

1. Yhdenmukaiset tukimäärät: Monissa tapauksissa toimeentulotuki tai käyttövara määräytyy yhtenäisesti palvelutalossa asuville, olipa kyseessä vanhus tai mielenterveyskuntoutuja. Tämän taustalla on usein ajatus siitä, että tehostetussa palveluasumisessa perustarpeet, kuten ruoka ja asuminen, on katettu ja käyttövaran tulisi riittää vain henkilökohtaisiin menoihin. Kuntoutujan yksilöllisiä tarpeita ei siis aina huomioida riittävästi.

2. Erilaisten tarpeiden huomioimatta jättäminen: Mielenterveyskuntoutujilla voi olla erilaisia tarpeita kuin vanhuksilla, kuten esimerkiksi sosiaalisen osallistumisen, kuntouttavien harrastusten tai vapaa-ajan toiminnan kuluja. Nykyisissä järjestelmissä ei aina tunnisteta näitä yksilöllisiä eroja, vaan tuki lasketaan usein yleisten kriteerien pohjalta, joissa esimerkiksi ikä, sairaudet ja toimintakyky voivat vaikuttaa enemmän kuin henkilökohtaiset toiveet tai tarpeet.

3. Resurssien ja tuen puute: Sosiaali- ja terveydenhuollon resurssit ovat usein rajalliset, ja sen myötä käyttövarat voivat jäädä niukaksi erityisesti niille, jotka tarvitsevat enemmän kuin peruspalvelut. Vaikka palvelutalossa asuva mielenterveyskuntoutuja hyötyisi laajemmista tukitoimista, budjetit ja tukijärjestelmät eivät aina salli käyttövarojen lisäämistä yksilöllisesti.

4. Yhteiskunnan asenteet ja säädökset: Mielenterveyskuntoutujien kohdalla yhteiskunnalliset asenteet voivat myös vaikuttaa siihen, ettei heidän tarpeitaan ja oikeuksiaan aina nähdä yhtä tärkeinä kuin muiden ryhmien. Tällöin heidän tarpeensa saatetaan jättää toissijaisiksi erityisesti taloudellisissa päätöksissä ja säädöksissä.

Mielenterveyskuntoutujien aseman parantamiseksi olisi tarpeen kehittää palveluasumisen ja taloudellisen tuen järjestelmiä siten, että käyttöraha voitaisiin sovittaa yksilöllisesti.